Kuvassa Koripalloliiton myyntipäällikkö Jussi Laurila

Koripalloliitto – Jussi Laurila

Susijengiä ja Solunia yhdistää halu saavuttaa isoja asioita

Soluni on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Koripalloliiton kanssa. Pitkään jatkunut yhteistyö saa nyt uuden ja laajemman muodon. Koripalloliiton myyntipäällikkö sekä uuden olympialajin 3×3:n tuotepäällikkö Jussi Laurilan haastattelussa pureudumme yhteistyön taustoihin.

Koripalloliitto ja Soluni solmivat kolmen vuoden yhteistyösopimuksen

– Löysimme pienten muutosten jälkeen täysin uudenlaisen sävelen yhteistyölle. Koen itse, että minun sekä Solunin perustajan Teemu Penttilän henkilökemiat kohtasivat erinomaisesti jo heti ensimmäisestä tapaamisesta lähtien. On luonnollista, että haluamme löytää niitä ihmisiä ja yrityksiä toimintamme ympärille, joiden kanssa on miellyttävä tehdä yhteistyötä.

Sopimuksen uusimisen ja ennen kaikkea kokonaisuuden kasvattamisen lähtökohdat eivät olleet Laurilan mukaan kovin helpot. 

– Oli useita hetkiä, joissa Solunin väki olisi voinut sanoa kumppanuudellemme kiitos, näkemiin. Näin ei onneksemme kuitenkaan tapahtunut, vaan yhteistyö jatkuu isompana kuin koskaan aiemmin, Laurila iloitsee.

“Olen vaikuttunut siitä, millainen tekemisen meininki koko Solunin porukalla on ja kuinka jokainen työskentelee yhteisen päämäärän eteen.” 

– Jussi Laurila, Koripalloliitto, myyntipäällikkö

Yhteistyökumppanuus on enemmän kuin sponsorointi

Jussi Laurila puhuu Koripalloliiton ja Solunin välillä nimenomaan yhteistyökumppanuudesta, ei ainoastaan pelkästä sponsoroinnista, joka valitettavan usein urheilukumppanuuksiin yhdistetään. Hän uskoo vakaasti, että yhteistyö on molempia osapuolia hyödyttävää. Laurilan mukaan Susijengi voi olla Solunille apuväline esimerkiksi kansainvälisen toiminnan kasvuun.

– Ymmärrämme jokainen, että olemme melko pieni kansakunta ja markkina-alue globaalissa mittakaavassa. Kansainväliset markkinat tarjoavat mielettömän kasvun mahdollisuuden, joka mahdollistaa puolestaan uusia innovaatioita, investointeja sekä tuotteiden kehitystä. Lisäksi uskon, että Solunin tuotteet ovat sellaisia, jotka puhuttelevat kuluttajia myös Suomen rajojen ulkopuolella, Laurila kertoo.

Soluni on Koripalloliitolle hyvä kumppani, joka tukee pelaajia saavuttamaan maksimaalisen potentiaalinsa

Jussi Laurila kokee, että Soluni on poikkeuksellisen hienosti ymmärtänyt kumppanuuden arvon omalle liiketoiminnalleen, sekä yhteistyön hyödyntämisen tuomat mahdollisuudet. 

– Haluamme molemmat osapuolet tehdä ja tuottaa parasta mahdollista laatua omalla toimialallamme. Lisäksi meidän Koripalloliiton toimiston ihmisten tulee valmentajien apuna auttaa pelaajia saavuttamaan oma maksimaalinen potentiaalinsa ja on hienoa, että kumppanimme tukee meitä sekä pelaajia tässä tavoitteessa.

– Esihenkilöni, toimitusjohtajamme Kati Packalén, opetti minulle aikoinaan, että ”Jos haluat mennä nopeasti, kulje yksin. Jos haluat mennä pitkälle, kulje yhdessä”. Kuten Susijengissä, myös Solunissa, on ymmärretty, että yhdessä joukkueena tekemällä saavutetaan isompia asioita kuin jokainen erikseen yksilönä, Laurila sanoo.

Pelaajien kokema hyöty Solunin tuotteista mittaa yhteistyön arvoa

– Urheilijan keho on kuin huippuunsa viritetty ajoneuvo ja sillä on todellakin merkitystä, mitä menovettä koneeseen tankataan. Mikäli yksikin pelaaja kokee saaneensa lisäarvoa Solunin tuotteista, yhteistyö on onnistunut, Laurila sanoo.

Suomalaisen koripallon tulevaisuus näyttää valoisalta

Susijengi, Lauri Markkasen johdolla, on ollut pitkään lajin lippulaiva, joka näkyy ja kuuluu mediassa. Laurila haluaa kuitenkin nostaa esille esimerkiksi tyttökoripallon kehityksen, jonka eteen Koripalloliitto on pitkään tehnyt töitä. 
Suomi on noussut tyttöjen FIBA:n maailmanrankingissa sijalle 15. Se on merkittävä saavutus lajissa, jota harrastaa 450 miljoonaa ihmistä maailmanlaajuisesti. Laurila toivoo, että tämä edesauttaa tulevaisuudessa myös naisten maajoukkuetta saavuttamaan pelillistä menestystä.

– Meillä on edessä kotiarvokisojen putki, joka meidän pitää onnistua hyödyntämään. Onnistuneiden arvokisojen myötä lajillamme on mahdollisuus kasvaa Suomessa entisestään. Vuonna 2024 edessä on alle 18-vuotiaiden poikien EM-kisat Tampereella ja 2025 Susijengi pelaa miesten EM-kisojen alkulohkon Nokia Arenalla. Lisäksi olemme hakeneet naisten EM-kisoja vuodella 2027, Laurila kertoo.

Laurilan lempituote on mustikkainen Flow-energiajuoma

Laurila on vaimonsa myötä saanut kasvaa perheeseen, jossa marjat ovat erottamaton osa pakkasen sisältöä ja ruokavaliota. Hänen mukaansa on hienoa, että marjoja hyödynnetään ihmisten kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Flown luonnolliset ainesosat saavat myös kiitosta.

– Maalaisjärkikin sen jo sanoo, että synteettisten aineiden nauttiminen ei voi tehdä elimistölle kovin hyvää. Upeaa, että ihmiselle on tarjolla Solunin toimesta vaihtoehtoja, jotka on tehty luontaisista ainesosista, Laurila kommentoi.

Lempituotteekseen Laurila mainitsee Mustikka Flown.